Yhdet hyvästit!

Huomenna on viimeinen harjoittelupäiväni päiväohjelmassa. Haikein mutta hyvillä mielin tässä täyttelen arviointilomakettani. Uskomatonta, mitä kaikkea onkaan kuudessa viikossa ehtinyt tapahtua! 

En ole aiemmin ollut harjoittelussa tai töissä päiväsairaalassa, joten en ollut aivan varma mitä odottaa. Päiväohjelma osoittautui erittäin hyväksi oppimispaikaksi. Päiväohjelmassa sairaanhoitajalla on usein runsaasti aikaa viettää potilaiden kanssa, minkä olen kokenut erittäin mielekkääksi. Liian usein näin ei valitettavasti ole syystä tai toisesta. Samanlaista kiirettä tai stressiä kuin akuuteilla osastoilla ei ole, mutta toisinaan aikamoista säpinää on ollut. Potilaamme ovat yleisesti ottaen kriteerien mukaisesti melko hyväkuntoisia, mutta ikinä ei voi tietää mitä päivän aikana voi sattua. Potilaan vointi voi huonontua äkillisestikin.

Suurella osalla ohjelman potilaista on tosiaan joku kolmesta D:sta eli dementia, delirium tai depressio. Joten sain kokemusta myös mielenterveysongelmien hoidosta. Päiväohjelmassa potilaita auttaa monikirjoinen terveysalan ammattilaisten joukko. Olen saanut hyvän käsityksen potilaiden kokonaisvaltaisesta hoidosta.

Eilen olin tutustumassa yhden iltavuoron ajan Saskatoonin nuorille tarjomaan mielenterveys- ja päihdeohjelmaan. Sain tavata ohjelmassa olevia äitejä, jotka ovat sen avulla saanet uuden mahdollisuuden lastensa kanssa ja uuden alun elämilleen rankoista taustoistaan huolimatta. Monilla on takanaan vuosien alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöä. Tapaamani äidit kertoivat hyvin avoimesti tarinansa, jotka saivat taas ihmettelemään miten uskomattomista asioista ihmiset voivat selvitä. Ohjelmassa työskentelevät sosiaalityöntekijät tapaavat näitä äitejä  lähes päivittäin ja tukien heitä selviämään eteenpäin päivä kerrallaan. Nuorille on tarjolla myös mm. ravinto-opastusta, ilmaisia aktiviteetteja nuorisotalolla, työpajatoimintaa ja opetusta ilman koulupaikkaa oleville. Koin lyhyen, mutta antoisan visiittini erittäin mielenkiintoiseksi ja se täydensi hyvin mielenterveystyön harjoitteluani. Jos kiinnostuit, lisää nuorisopalveluista täältä.

Ensi viikolla on vielä viimeinen seminaari, jossa olen kertomassa sairaanhoitajaksi opiskelusta Suomessa ja etenkin omassa ammattikorkeakoulussani. Edessä varmasti jälkeenpäin mielenkiintoinen keskustelu, sillä koulutuksemme poikkeaa jonkin verran Kanadan malliin verrattuna, kuten aiemmin olen maininnutkin. Siitä lisää vielä ensi viikolla, joka onkin aivan viimeinen viikkoni täällä!!!

Kauniisiin talvimaisemiin,

T

Minne katosi päivät?

…ihmetteli joskus Scandinavian Music Group. Yhdyn täysin samaan! Olen viihtynyt erittäin hyvin toisessa harjoittelussani päiväsairaalassa, tarkemmin geriatrisessa päiväohjelmassa. Ohjelmassa tehdään erilaisia arviointeja, analyyseja, hoitoja, kuntoutusta ja terveyden edistämistä yli 65-vuotiaille asiakkaillemme. Osastolla työskentelee lukuisia eri terveysalan ammattilaisia – esim. sairaanhoitajia, lääkäreitä, psykiatreja, fysioterapeutteja, toimintaterapeutteja, farmaseutteja ja sosiaalityöntekijöitä, joten tarjolla on lähes kaikenkattavaa apua. Ohjelman avulla pyritään kehittämään ja ylläpitämään asiakkaan itsenäisyyttä. Lisäksi heitä ja heidän perheitään tuetaan saavuttamaan paras mahdollinen elämänlaatu. Päiväohjelmassa on kaksi eri ryhmää, joissa on yhteensä reilut 20 asiakasta. Asiakkaat ovat mukana päiväohjelmassa keskimäärin kuusi viikkoa, joten he tulevat hyvin tutuksi siinä ajassa. 

Harjoitteluni pääpainotus on mielenterveys- ja päihdetyössä, ja vaikka kyseessä ei olekaan pelkästään kyseenomaisiin osa-alueisiin keskittyvä osasto, on monella asiakkaistamme jonkinasteisia mielenterveysongelmia. Olen oppinut valtavasti myös kaikkea muuta uutta, mitä Suomessa ei todennäköisesti tulisi vastaan. Pohjois-Amerikassa sairaanhoitajien koulutukseen kuuluu enemmän vastuita mm. erilaisten tutkimusten tekemistä ja olenkin yhdessä osaston sairaanhoitajien kanssa saanut kuunnella esimerkiksi potilaiden sydän- ja keuhkoääniä. Sairaanhoitajat olivat ihan ihmeissään kun kerroin etten ollut tehnyt noita tutkimuksia aiemmin! Kaikin puolin sekä hoitohenkilökunta ja asiakkaat ovat ottaneet suomalaisen opiskelijan hyvin vastaan.

Sain muutama viikkoa sitten kokea oikean kanadalaisen Halloweenin, joka oli hauska kokemus! Erilaisiin asuihin pukeutuneita ihmisiä näki ympäri kaupunkia, eikä kyseessä ollut todellakaan vain lapset! Harjoittelupaikassakin on ollut tapana viettää Halloweenia, josta tämänvuotista kuvamateriaalia ohessa.

Saskatoonin sää kyllä edelleen ihmetyttää, mutta myös miellyttää! Tosiaan ”kesä” tai lämpö jatkui lokakuun toiselle viikolle asti, jonka jälkeen tulikin jo ensilumi. Lumi on kestänyt maassa lähes siitä asti. Tänään taas luvassa lisää lunta! 

Satuin muuten lukemaan paikallisen opiskelukaverini suositteleman kirjan nimeltä ”Still Alice”. Kirja kertoo n. 50-vuotiaana Alzheimerin tautiin sairastuvasta naisesta, ja hyvin koskettavalla tavalla. Ainakin itselleni kirja antoi hiukan lisää käsitystä, millaista elämä todella voi olla potilaan ja tämän perheen kannalta. Huomasin, että Lisa Genova on kirjoittanut muitakin kirjoja, joten suosittelen tutustumaan!

Ensilumi..

Ensimmäinen harjoittelujakso jo takana ja seuraava alkaakin huomenna. Ja Saskatoon on saanut ensilumensakin täällä viikolla J Lumi tosin suli seuraavana päivänä ja tänään oli + 17 astetta. Tosiaan haikein mielin viime torstaina päätin iäkkäiden harjoitteluni, sillä pidin erittäin paljon harjoittelupaikastamme ja ihmisistä, joiden kanssa työskentelin. Viimeinen päivä olikin täynnä ohjelmaa – ensimmäiseksi pidin esitelmän tieteellisestä artikkelista luokalleni, sitten pidimme lounaalla nyyttikestit, pidin 20 minuutin (1) esitelmän aiheesta muisti McCluren asukkaille (on vähän aikaa siitä kun pelkän mikin kanssa on täytynyt vieraalla kielellä puhua noin 40 hlön edessä J) ja sitten vielä tutustuimme lähialueen Primary Health Canteriin. Harjoittelun myötä sain käsityksen kanadalaisesta terveyspalvelujärjestelmästä, etenkin iäkkäiden näkökulmasta. Olimme mukana pitämässä pilottina toimivaa kaatumisklinikkaa, jonka ideana oli ehkäistä suuressa riskissä olevien ihmisten kaatumisia tarjoamalla heille mahdollisuus tavata useamman terveysalan asiantuntijan. Paikalla oli ihmisiä farmaseuteista, jalkahoitajista ja sosiaalityöntekijöistä aina ravintoterapeuttiin asti. Me sairaanhoitajaopiskelijat tapasimme myös kaikki noin 20 asiakasta omalla ”asemallamme”, jossa teimme lyhyen tilannekatsauksen asiakkaan voinnista ja mittasimme verenpaineen sekä verensokerin. 

Mahtavien luokkakavereiden kanssa!

Ennen kiitospäivälomaa olimme pitämässä kaatumisen ennaltaehkäisy-ständiä Seniors on Spotlight –messuilla. Messut olivat todella suositut ja osallistujia oli n. 500-600. Paikalla oli ainakin 40-50 eri esillepanijaa, jotka kaikki edustivat erityisesti iäkkäille suunnattuja palveluja. Minusta tapahtuma oli erittäin onnistunut ja mietin onko Suomessa vastaavaa.  Tapahtuma oli siis tarkoitettu senioreille itselleen, ei terveysalan ammattilaisille koulutusmielessä.

Seniors on Spotlight -messuilla

Kaiken tämä lisäksi pääsin kiitospäivälomalle Jasperiin, Kalliovuorille. Vau, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa! Vuoret, luonto ja eläimet olivat kaikki uskomattomia! Vaikka olen Suomessakin useammassa luonnonpuistossa käynyt, en ole aiemmin törmännyt näin useaan eläimeen parin päivän sisällä. Olen kuitenkin ihan iloinen, etten varsinkaan vaelluksen aikana törmännyt karhuihin, joita todella on Jasperissakin nähty. Kaupoissa myytiin Bear sprayta eli vähän kuin pippurisumutetta, jota voi käyttää karhun hyökätessä. En ole kyllä ihan varma, olenko tarpeeksi kylmähermoinen siihen, että odotan karhun olevan tarpeeksi lähellä sumuttaakseni sprayta sen silmiin..